ei niin hyvä päivä

Haluaisin olla hyvä. Tarpeeksi hyvä, tarpeeksi kaunis, tarpeeksi ihana.
Haluaisin kirjoittaa romaanin kauniista kolmiodraamasta ja elämää suuremmista kysymyksistä.
Haluaisin viettää koko päivän jääkaappirunouden parissa ja syödä purkin pappagallon pistaasijäätelöä.
Se on kallista!

Haluaisin tuntea useammin, että olo on hyvä. Eikun vielä parempi. Sellainen tiiättekö, kun tekisi vaan mieli huutaa onnesta, halia ihmisiä ja lahjoittaa tuhat euroa hyväntekeväisyyteen.

Oon kyllästynyt ihmismieleen. Aina kun se taipuu parempaan suuntaan, on jostain syystä pakko ottaa takapakkia. A i n a. Miksei saa olla tasaisen onnellinen?

Tänään mä olen ruma. Heikko. Mitätön. Huomisesta ei voi tietää, mutten jaksaisi enää arvailla.

Arki tappaa mun luovuuden.
Mä olen koko ajan väsynyt. Musta on puristettu jok'ikinen pisara. Miten kukaan voi kuvitella aliravitun mielen tuottavan yhtään mitään kaunista.

Miksen ole se tyttö, joka ajattelee että ihan sama olenko mä tarpeeksi hyvä jos olen OMASTA MIELESTÄ riittävä.

Tänään mä myönnän sen, tänään mä tarviin inspiraatiota elämään.

Ja mä tiedän, että tää on vaan tää yksi huono päivä. Yksi raskas päivä. Päivä, jolloin stressaan kaikista pikkuasioista, katselen lasittuneena bussin ikkunasta ja yritän tihrustaa itkua (huom yritän, tyhjä turtuneisuus estää sen).

Vielä mä löydän paikkani maailmasta. Se vain saattaa kestää hetken ja olla kivikkoisempi kuin sillä toisella.
Me vain eletään täällä, ei sen vakavampaa, eletään itseämme varten ja siitä pitäisi ottaa kaikki irti. Ihmiselämä on liian lyhyt huonoihin päiviin. Anna mulle aurinkoa ja rakkautta.

Kaikille teille, jotka saatatte tunnistaa itsenne tästä tekstistä: paljon tsemppiä ja jaksamista, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että huominen on lähes aina parempi!
P U S <333

"i'm not a politician, i'm a Queen"

                                                                      – farkkutakki/junkyard.fi  mekko/American Apparel  kengät/H&M  arskat/Ninja –


Elämä on mukavaa aina silloin tällöin. Enemmän kuin mukavaa! Varsinkin silloin kun siihen sisältyy parhaita ystäviä, vodkaa ja hämmentävän hyvää halpaa kuoharia! Tai silloin kun huomaa istuneensa melkein viikon sisällä maalaamassa ja kirjoittamassa, kirjaimellisesti purkamassa sydäntään paperille. Tai silloin kun saa yllätyksenä hieman ylimääräistä rahaa ja kuluttaa sen kaiken uusiin söpöihin turhiin asioihin. Tai silloin kun tajuaa selaavansa kalenteriaan, ja kaikkien niiden stressiasioiden ja paineiden alta löytyy paljonpaljon kivaakin ohjelmaa! Esimerkiksi hirveästi lisää kavereiden näkemistä, uutta tatuointia, protuilua, keväthengailua ja vappu!

Elämä oli tosi mukavaa tuolla tietyllä kuvaushetkellä viime lauantaina. Muun muassa äsken listaamieni asioiden takia ja monen muunkin! Vielä kun jaksaisi rutistaa pääsykokeita varten pari kuukautta. Niin sitten aletaan olla hetkellisesti voiton puolella!

Palailen pian muidenkin kuin kuulumispostausten parissa. Siihen asti P U S <3

maailman paras aamiainen

Mä en ole aamiaisihminen. Ensinnäkin, aamiaisvaihtoehdot on mun mielestä olleet aina kauhean tylsiä: paahtoleipää, jugurttia tai muroja. Missä ovat ranskalaiset croissantit, pekoni ja amerikkalaiset pannukakut? Toiseksi mun kroppa ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään heti kuudelta aamulla muuta kuin hyvällä tuurilla lasillisen vettä.

Silloin kun on kuitenkin oikeesti aikaa väsätä hyvä aamiainen ja vaihtoehdot ovat tosiaan muutakin kuin murot tai paahtoleipä, mä olen paras aamupalaihminen johon tuut koskaan törmäämään! Rakastan rauhallista brunssittelua hyvän lehden ja musan parissa, ja rakastan yli kaiken hyvää aamiaisruokaa. JA NYT musta tuntuu, että oon löytänyt yhden aamupalan parhaimmistoa, jonka ykköspaikkaa ei niin helpolla syrjäytetäkään, nimittäin 

                                      

banaanikookosletut 

Tää resepti on äärimmäisen simppeli ja itse asiassa ihan terveellinenkin. Oon kokannut näitä lähinnä kiireettöminä aamuina, koska taikinan vääntäminen ja paistaminen vievät sen oman aikansa verrattuna esimerkiksi leivän voitelemiseen. Mutta maksimissaan puoli tuntia tähän tuhlaa aikaansa, mikä kyllä palkitaan lättyjä syödessä – niiiiin hyviä mä voin luvata!


n. 8-10 kpl lättyjä

2 kpl        banskuja
4 kpl        munia
4 rkl        vehnäjauhoja
5-6 rkl     kookoshiutaleita

Kuori ja muussaa banaanit haarukalla kulhossa niin, että mössö näyttää lähinnä vauvanruoalta. Lisää joukkoon kananmunat. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kookoshiutaleet. Kuivien aineiden määrät on vähän niin ja näin, itse tykkään lisätä jauhoa ihan "noinkin paljon" sillä jauho pitää rakenteen heti paremmin pannulla koossa. Kookosta voi toki laittaa enemmänkin tai päin vastoin vähemmän riippuen ihan siitä kuinka suuri kookoksen ystävä on!

Kookoshiutaleet saattaa tehdä lätyistä ehkä hieman kuivia varsinkin jos niitä on paljon. Oon miettinyt jonkin verran hiutaleiden korvaamista kookosmaidolla, mutta se tarkoittaisi automaattisesti myös suurempaa kuiva-ainemäärää. Jos ryhdyn soveltamaan reseptiä kookosmaidolla lupaan raportoida tulokset tähän postaukseen!

Kasaa lättyjen päälle marjoja, lisää banaania, siirappia, itse asiassa melkein mitä tahansa ja herkullinen makunautinto on taattu! :-)

Pitääpi taas mahdollisimman pian varata jollekin aamulle aikaa näitten tekoon. Tää kuluva ja seuraava viikko on niin sekuntiaikataulua, että lättyenergiaa tarvitaan enemmän kuin koskaan! *pune-emoji*

mun sydämessä on aurinko

                                                                            —  farkkuhaalari/Cubus  raitapaita/bikbok  kukkapanta/Claire's  —

Nämä kuvat käytiin napsimassa viime viikolla yhtenä lämpimimmistä päivistä Turun jokirannassa rakkaan Allun kanssa. Päivä oli kaikin puolin aika täydellinen: aurinko paistoi täydeltä terältä ja sen laskettua vaan syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin parasta tv-ohjelmaa ikinä: The Walking Deadia. Muutenkin koko viime viikon mun mielialan valtasi puhdas iloisuus ja huolettomuus ja tietynlainen hartaus kaikesta enkä voi kiittää siitä mitään muuta kuin aurinkoa. Varmaan aika tavanomaista sanoa, että aurinko tekee mun mielialalle ihmeitä, mutta se on totta! Nyt aurinko on selkeesti mennyt piiloon ja sen tilalla taivas möllöttää joko pilvien peitossa tai sateisena ja kylmänä. Noh, onneksi sain ihmettyä auringosta varastoon ainakin jonkin verran energiaa tulevia viikkoja varten!

Mun elämään on viime viikkoina auringon ja huolettomuuden lisäksi kuulunut ihan superin 64-osaisen sarjan parissa päivässä putkeen katsomista. Harvinaisen paljon "yksittelyjä" ihmisten kanssa ja siinä samalla pikkasen Scrabblea. Listojen kirjoittelua ja asioiden yliviivaamista, samalla myös kalenterin täyttöä ja järkytystä siitä faktasta, että IHAN KOHTA ON JO HUHTIKUU! Matkoista haaveilua. Pelleilyä työkamujen kanssa. Protufiilistelyä, musafiilistelyä. Ihastumista. Uuden tatuointiajan varaamista! Tulevaisuuden pelkoa ja odottelua yhtä aikaa. Oon myös fiilistellyt tosi paljon sitä faktaa kuinka ihania ystäviä mulla on! <3

Tää on hassua miten mieliala ja mielen valtaavat asiat vaihtelee niin hurjaa vauhtia. Mutta niin, enpä ainakaan valita tästä kivasta olosta vaan päin vastoin yritän nauttia siitä täysin siemauksin!

Positiivisia fiboja teille kaikille kivoille ihmisille!

kerro kerro kuvastin - kuka minä olen ja minne minä menen?

Äh. Mun on pakko palata toisen postauksen parissa asiaan, mistä yritin puhua viimeisimmässä postauksessa. Painosanalla yritin, mutta näin jälkeenpäin katsottuna mun mielestä siitä tuli lähinnä tosi epäselvää ja epävarmaa haparointia.

Yritin siis puhua tulevaisuudesta. Vähän. Tulevaisuudesta koulutuksen näkökulmasta. Siitä, miten kohta alkaa jokavuotinen yhteishaku- ja pääsykoestressi. Ellei se stressi ole jo nyt pikkaisen päällä. Yritin puhua myös kiireestä. Siitä miten kiire ärsyttää ja ainakin mun tapauksessa yleensä pilaa kaikki mahdollisuudet ja suunnitelmat enemmän kuin antaa lisäbuustia. Kauhea kiire päättää mikä olla isona. Kauheat paineet valita jokin yleisesti hyväksyttävä paikka kouluttautua johonkin yleisesti hyväksyttävään ammattiin. Kauhea stressi päästä sisään siihen kouluun ja pysyä siellä loppuun asti, jaksaa sitä valitsemaansa polkua elämän hamaan tappiin asti.

Ehkä mä olen ainoa, joka tekee tästä näin ison numeron. Toisaalta, mulla on päiviä jolloin teen tästä todellakin näin ison numeron ja joskus päiviä, milloin en jaksa välittää en niin yhtään. Liian usein ajattelen, että mitäköhän mustakin nyt sitten oikeasti tulee. Itse en henkilökohtaisesti jaksaisi ja haluaisi pitää sen asian kanssa niin suurta kiirettä, mutta tuntuu, että koko muu maailmaa haluaa nyt ja heti tietää ja päättää mikä musta tulee. Ymmärrän, että pieni paine tekee ihan hyvää, koska kamalaahan se olisi huomata kymmenen vuoden päästä makaavansa yhä sohvalla tuumaillen, että ehkä sitä tänä keväänä hakisi vaikka roskakuskiksi (ymmärrätte varmaan). Mutta silti.

Unelmaskenaarioni menisi ehkä vähän tähän tapaan, että lähtisin asustelemaan ja hommiin pitkäksi pitkäksi aikaa jonnekin ulkomaille, esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Australiaan, saisin siellä jonkin neronleimauksen elämäni suunnasta ja parhaimmassa tapauksessa jäisin sinne koko loppuelämäkseni. Jos olisi rajattomasti rahaa ja aikaa. Jos sitä ja tätä. Jossittelen välilllä liikaa. L O P E T A.

Tulevaisuus pelottaa. Pelottaa itse asiassa aika helvetistikin. Mitä jos musta ei koskaan tuu mitään? Mitä jos musta ei koskaan tuu mitään hyvää? Mitä jos musta tuleekin jotain, mutta oon todella onneton ja surullinen? Kaikista kamalinta olisi olla pettynyt itseensä - enkö mä tämän parempaan päässyt/enkö mä tämän parempaa ansainnut? Raha ei oo koskaan ollut mulle mitenkään erityisen tärkeää, mutta haluan tulevaisuudessa tuntea oloni pohjimmiltani turvalliseksi.

Tulevaisuudessa on onneksi niin paljon hyvääkin. Loppujen lopuksi sulla on ihan mielettömästi vaihtoehtoja, mistä valita elämälles suuntaa. Ja riippuu ihan itsestä ja omista prioriteeteista mihin suuntaan uskaltaa, haluaa tai pystyy lähtemään. Kuinka monta unelmaa pystyy toteuttamaan, mä ainakin otan tavoitteeksi toteuttaa mahdollisimman monta!

Tulevaisuus vaatii rohkeutta. Rohkeutta luottaa omiin päätöksiin, rohkeutta luottaa ihmisiin ja itse elämään ja siihen, että kaikki kääntyy yleensä aina parhain päin ja virheistä oppii. Mä kaipaan elämääni perusturvallisuutta, mutta haluan pystyä kuolinvuoteellani sanomaan, etten kadu elämästäni mitään. Että tartuin moniin hetkiin ja mahdollisuuksiin enkä kääntänyt selkääni millekään upealle.

Tällaista tänään. Tää teksti on ehkä jopa liian päiväkirjamaista tajunnanvirtaa, mutta mun elämässä tosi iso issue tällä hetkellä ja uskon, että monet pohtii samantyylisiä kysymyksiä näin keväällä ja tässä iässä. Kaikki on onneksi vielä ihan fine. Ehkä musta tulee se roskakuski, mutta kyllä roskakuskitkin pystyy elämään with style!

                                                                                                                   (kuva weheartit)