Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosikkeja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosikkeja. Näytä kaikki tekstit

31 maaliskuuta 2015

maailman paras aamiainen

Mä en ole aamiaisihminen. Ensinnäkin, aamiaisvaihtoehdot on mun mielestä olleet aina kauhean tylsiä: paahtoleipää, jugurttia tai muroja. Missä ovat ranskalaiset croissantit, pekoni ja amerikkalaiset pannukakut? Toiseksi mun kroppa ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään heti kuudelta aamulla muuta kuin hyvällä tuurilla lasillisen vettä.

Silloin kun on kuitenkin oikeesti aikaa väsätä hyvä aamiainen ja vaihtoehdot ovat tosiaan muutakin kuin murot tai paahtoleipä, mä olen paras aamupalaihminen johon tuut koskaan törmäämään! Rakastan rauhallista brunssittelua hyvän lehden ja musan parissa, ja rakastan yli kaiken hyvää aamiaisruokaa. JA NYT musta tuntuu, että oon löytänyt yhden aamupalan parhaimmistoa, jonka ykköspaikkaa ei niin helpolla syrjäytetäkään, nimittäin 
                                      
banaanikookosletut 



Tää resepti on äärimmäisen simppeli ja itse asiassa ihan terveellinenkin. Oon kokannut näitä lähinnä kiireettöminä aamuina, koska taikinan vääntäminen ja paistaminen vievät sen oman aikansa verrattuna esimerkiksi leivän voitelemiseen. Mutta maksimissaan puoli tuntia tähän tuhlaa aikaansa, mikä kyllä palkitaan lättyjä syödessä – niiiiin hyviä mä voin luvata!


n. 8-10 kpl lättyjä

2 kpl        banskuja
4 kpl        munia
4 rkl        vehnäjauhoja
5-6 rkl     kookoshiutaleita



Kuori ja muussaa banaanit haarukalla kulhossa niin, että mössö näyttää lähinnä vauvanruoalta. Lisää joukkoon kananmunat. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kookoshiutaleet. Kuivien aineiden määrät on vähän niin ja näin, itse tykkään lisätä jauhoa ihan "noinkin paljon" sillä jauho pitää rakenteen heti paremmin pannulla koossa. Kookosta voi toki laittaa enemmänkin tai päin vastoin vähemmän riippuen ihan siitä kuinka suuri kookoksen ystävä on!


Kookoshiutaleet saattaa tehdä lätyistä ehkä hieman kuivia varsinkin jos niitä on paljon. Oon miettinyt jonkin verran hiutaleiden korvaamista kookosmaidolla, mutta se tarkoittaisi automaattisesti myös suurempaa kuiva-ainemäärää. Jos ryhdyn soveltamaan reseptiä kookosmaidolla lupaan raportoida tulokset tähän postaukseen!


Kasaa lättyjen päälle marjoja, lisää banaania, siirappia, itse asiassa melkein mitä tahansa ja herkullinen makunautinto on taattu! :-)



Pitääpi taas mahdollisimman pian varata jollekin aamulle aikaa näitten tekoon. Tää kuluva ja seuraava viikko on niin sekuntiaikataulua, että lättyenergiaa tarvitaan enemmän kuin koskaan! *pune-emoji*

03 maaliskuuta 2015

miten selviytyä talvesta

Mä en todellakaan ole mikään talvi-ihminen. Päinvastoin: en tykkää kylmästä, joulussa ei mun mielestä ole mitään erikoista ja kaikkialla on niin hemmetin synkkää, pimeää ja surullista! Nyt alan pikkuhiljaa kuitenkin uskoa, että talvi alkaa olla ohi ja kevät kurkistelee aivan kulman takana. 

Menneen talven inspiroimana päätin kasata asioita, jotka saivat mut parhaiten jaksamaan tämän pohjoisen kammottavan vuodenajan läpi. Netissä kulkee ehkä parhaiten nimellä "x kuukauden suosikit", mutta tämä postaus on enemmänkin "koko talven suosikit". Hyödyllinen lista jos vaikka takatalvi iskee (hope not!)!



Mä olen korviani myöten rakastunut koko ysäri back -trendiin, ja varsinkin tämä nostalginen ala-asteen ykkösasuste on ollut mulla kaulassa melkeenpä 24/7.


Mulla ei oo mitkään maailman rohtuvimmat huulet, mutta satunnaisesti kuivissa tapauksissa Babylips on ollut paras apu. Myös tummat huulet on ollut suurinta huutoa mun talven meikeissä.


Mä ja mun kalpea suomalainen ihoni. Nämä kaksi asiaa on taikoneet edes hieman väriä ja varjoja muuten täysin valkoisille kasvoille. Aurinkopuuteri Rimmelin sävyssä 021 sunlight, poskipuna We Care Iconin sävyssä 1 perfect pink.


Voihan Netflix. Tekisi mieli laskea kuinka monta tuntia oon yhteensä kuluttanut tuon sivuston syövereissä, mutta samalla en kyllä edes taida haluta tietää. Mitkä on teiän lemppari Netflix-sarjoja? (kuva weheartit)


Nämä pallerot, no words needed <3


Kirkasvalolamppu. Miten mä oon ennen pärjännyt ilman tätä? Varsinkin pimeinä aikaisina työaamuina tämä lamppu on osoittaunut luotettavaksi ystäväksi. En tiedä muista kirkasvalolampuista, mutta tämä Philipsin versio on erittäin helppokäyttöinen, kevyt ja näppärä. Herättävän valon kirkkautta saa säädettyä ja herätysääneksi voi valita joko lintuääniä tai radion. On vain sata kertaa mukavampaa herätä rauhassa pikkuhiljaa huoneessa voimistuvaan valoon tai hitaasti voimistuvaan radion ääneen kuin yhtäkkiä päälle rämähtävään herätyskelloon!


Mä rakastan pelejä. Mä rakastan tarinoita. Mä rakastan The Walking Deadia. Tämä peli kiteyttää nuo mun kolme suurta rakkautta yhdeksi täydelliseksi paketiksi. Tämä peli ei ole tyypillistä zombien pilkkomista ja mäiskimistä ympäriinsä, vaan keskittynyt enemmän laadukkaan ja jännittävän juonen kerrontaan, ihmissuhteisiin ja erilaisten vaihtoehtoisten toimintojen kirjoon. Peli ja pelin kulku muokkautuu täysin sen mukaan millaisia valintoja pelaaja itse tekee. Esimerkiksi pelaaja itse päättää kenet hahmon pelastaa zombien kynsistä tai kumman hahmon mukaan lähtee seikkailemaan. Pian on tulossa samalta tekijältä Game of Thronesiin pohjautuva peli enkä malta millään odottaa!


En olisi millään jaksanut talvea ilman kavereita ja hauskoja illanistujaisia! Nauru, viini ja tunnelmallinen valaistus on yksi parhaita puolustuskeinoja kylmää ja harmautta vastaan!


Mikä olisikaan parempi biisi bilettää tai vaan fiilistellä. The 1975 on rakkautta ja etenkin tää biisi oli ja on edelleen rakkautta <3 (kuva weheartit)


Sain siskolta joululahjaksi ihanat lämpöiset ja pörröiset kotioloilutossut. Nämä kuuluvat ehdottomasti pakollisiin talvelta suojautumisen välineisiin!


Se tällä kertaa talvesta, toivottavasti seuraavaa postausta tehdessä paistaisi aurinko ja ulkona tuoksuisi kevät! (näin tänään muuten btw ekaa kertaa tänä vuonna pajunkissoja!) Olisi enemmän kuin kivaa tietää mitä kaikkea teidän talvesta selviytymisen listaan kuuluu? (: