"ken unessa itkee, saa valve-elämässä nauraa ja iloita"

Unet on aina kiinnostaneet mua kovasti. Viime postauksessa kirjoitin tarinoista ja rakkaudestani tarinoita kohtaan. Unet on mun mielestä yhtälailla tarinoita kuin esimerkiksi elokuvatkin. Tykkään nähdä unia. Ainoa vaan, että unet todella harvoin muistaa jälkikäteen tai ainakaan kokonaisina.

Mulle on muutaman kerran käynyt niin, että jonkun todella intensiivisen ja raskaan unen jälkeen seuraava päivä on ollut yhtä mysteeriä. Uni on ollut niin todenomainen, että en melkeinpä erota mikä on tosielämässä totta ja mikä unen luomaa harhaa. Tuommoiset kokemukset on olleet melkeinpä pelottavia, koska siinä alkaa kyseenalaistamaan omaa järjenjuoksua ja pohtii tosissaan onko jokin vähän isompi ruuvi tuolla pääkopassa löysällä ja pahasti.

Painajaiset on asia erikseen. Oon tarpeeksi monta kertaa herännyt painajaisiin itkien tai muuten vaan sydän inhottavasti jyskyttäen enkä kaipaisi niitä ollenkaan elämääni. Valitettavasti, ainakin mun kohdalla, painajaiset on juuri niitä unia mitkä jostain syystä muistan kaikista helpoimmin.

Joka tapauksessa, oli kyse sitten painajaisista tai ihan tavallisista mukavista unista, mä oon noin muutaman viikon innostunut pitämään unipäiväkirjaa. Idea on aina satunnaisesti käynyt mielessä muutaman viime vuoden aikana, mutta nyt päätin vihdoin toteuttaa sen. Mua vain yksinkertaisesti kiinnostaa mitä tuolla mun alitajunnassa tapahtuu aina öisin, ja mikä sen hauskempaa kuin kirjata seikkailut ylös seuraavana aamuna ja ammentaa niistä vaikka inspiraatiota tulevaisuudessa! Ja kuten arvata saattaa, tässä seuraavaksi teille luvassa muutama enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen uni viime viikoilta!

                                                                                                                        (kuva weheartit)


kiipeän polkupyörän kanssa sisään ikkunasta, vaikka ulko-ovi on auki
pyörä on seuraavaksi maagisesti ulkona keskellä katua, kaveri taikoi sen sinne sormia napsauttamalla
keittiössä rupean hourailemaan: ajatus sumenee, päässä pyörii ja korvat soi
semmoinen tosi kuumeinen olo
kaverit kokeilee mun otsaa ja sanoo, että se on tulikuuma
jotain lämmintä valuu mun ylähuulta pitkin
"Rossu sun nenästä tulee verta!"
joka paikka valuu verta ja tuntuu, että kuolen siihen kuumeeseen
haluan kuumemittarin, mutta mittaamisen aikana tilanne rauhoittuu ja mittari näyttää normaalia
rupean itkemään

-

ollaan punaisella kesämökillä ja siellä on paljon kalliota ja nurmikkoa
veteen sukelletaan puiselta huteralta laiturilta
ihastun poikaan, joka tykkää pukeutua tytöksi
ja jostain syystä me kaikki tytöt pukeudutaan pojiksi
ja kaikki suuttuu mulle kun huomaa, että oonkin poika vaikka oikeasti oonkin tyttö
häh?
itken hysteerisesti huutoitkua kalliolla maaten ja muut vain katsoo mua säälivästi
tytöksi pukeutumisesta tykkäävä poika ajaa pakulla pihaan ja vannoo kovaan ääneen ettei koskaan tee sitä enää uudestaan. ja kaikki hurraavat
itken vielä enemmän

-

ihan helvetin iso yökerho, Las Vegasin näköisessä paikassa
tulee mieleen vähän niinkuin Tomorrowland-festarit
paljon uima-altaita, karkkia, alastomia ihmisiä ja strobovaloja
basso jytää täysillä
se yökerho on uusi
istutaan ulkopöytään ja syödään Hershey's suklaata
tajutaan, että kaikki ei oo ihan kohdillaan, koska täältä ei saa mitään väkevää alkoholia
ja mulla on semmoinen perseidenvetofiilis
Paris Hilton istuu meidän pöytään ja häätää meidät tiehensä
mennään kerrosta alemmas vessaan
joku varastaa vessassa mun takin ja karkkipussin sen taskusta
suutun ihan järjettömästi!
mennään taas yksi kerros alemmas
on tosi savuista, kuuma ja pimeetä
ihmisiä on joka puolella
isolla tanssilattialla on mies pienikokoinen aurinko päänsä päällä ja mies alkaa tulittaa sillä meitä
mennään pakoon narikkaan - isoon telttaan keskellä yökerhoa
narikan hinta on "mahdollisimman kolme ja puoli euroa"
narikan pitäjä on blondi isokokoinen vanha ennustaja

-

festarit, PMMP:n viimeinen keikka
mun sisko kuvaa samaan aikaan Espanjan oloisessa maassa jokirannassa sen ylioppilaskuvia
joku jahtaa mua, hiipii varjoissa muttei koskaan hyökkää ja mua pelottaa
kaiken lisäksi on vain kaksikymmentä minuuttia aikaa valmistautua ylioppilasseremoniaan
ja mä juoksentelen jokirannassa. ja festareilla.
poika istuu veneessä keskellä jokea ja aina välillä vene heittää 360 astetta ympäri kunnes poika hukkuu

-

luen jotain kuuluisaa pokkaria, josta on tehty jo elokuva
pokkari kertoo nuoresta pojasta ja äidistä ja isästä jotka ovat aina töissä
mun sisko pakotti lukemaan sen pokkarin
itken ihan järjettömästi
tulee mun aupair-aikana hoitama poika mieleen ja sitä ikävä
vieressäni makaa lehmä ja se mädäntyy ja kuolee
perheen äiti tarjoaa illalliseksi spagettia, mutta se on täynnä pieniä valkoisia matoja


Jos teillä on jotain äärimmäisen hämmentäviä tai sitten ihan vain tuikitavallisen ihania unia mielessä jakakaa ihmeessä kommentteihin!
Hyvää viikonloppua <3

"I had a dream I was dying but I found nobody there and if one last night is all that we've been given let's live it like we care for one last night"

Oon aina pitänyt kirjoittamisesta. Varsinainen palo kirjoittamiseen taisi syttyä, kun yksi parhaista kavereistani ala-asteella kirjoitti tosi paljon ja julkaisi silloin jopa omakustanteisen kirjan. Parasta hupia oli mennä yhdessä koulun jälkeen kyseisen kaverin luo ja kirjoittaa yhdessä kaikenlaisia stooreja maan ja taivaan väliltä.

Mun yksi ehdoton intohimo on tarinat.
Mä pidän kirjoista. Mä enemmän kuin rakastan elokuvia. Melkein jokainen teatteriesitys mitä oon ikinä nähnyt on saanut mut itkemään suurilla tunnelatauksillaan. Mikään ei ole parempaa kuin kuunnella sellaisen ihmisen tarinaa ihan vaikka vaan viimeisimmän viikonlopun riennoista, jos tämä ihminen osaa kertoa tarinansa hyvin.

Yläasteella mukaan tuli fanfiction. Ja näin jälkeenpäin ihanaa, että fanfiction astui mukaan mun elämään. Sen myötä olin aivan hulluna kirjoittamiseen ja sitä myöten kehityin kirjoittajana ihan älyttömästi. Sain foorumeilla rakentavaa ja positiivista palautetta sepustuksistani, joita en olisi sillä hetkellä voinut mistään muualta saada. Mun tuon aikaisen mielenterveydenkin kannalta oli tosi tärkeää saada kirjoittaa. Tossa vaiheessa tarinoista tuli ehkä jopa liikaa mun koko elämä. Halusin mieluummin elää omaa päänsisäistä tarinaa kuin sitä oikeaa elämää. Joidenkin kavereiden kanssa yritimme parhaamme mukaan jopa toteuttaa näitä tarinoita. Kaikki toi oli omalla tavallaan aika pelottavaa, koska useimmiten tarinoiden aiheet ei todellakaan olleet mistään keveimmästä ja iloisimmasta päästä.

Oon huomannut, että saatan yhä uppoutua tarinoihin ehkä hieman liikaa. Itken helposti ja saatan jumittaa jossain leffassa tai kirjassa ja sen luomassa fiiliksessä monta päivää tai viikkoja. Oon muutenkin aika herkkä ja sellainen liikaa ajatteleva tyyppi, joten välillä olisi vaan parempi päästää irti kuin antaa itsensä velloa päiväkausia. Kuulostaako kenestäkään tutulta?

Voisin imeä itteeni tarinoita kellon ympäri. Tarinoiden vastaanottaminen ei oo nykyäänkään mikään ongelma, mutta niiden tuottaminen on alkanut takkuilemaan. Niinkin tylsistä syistä kuin ajan ja inspiraation puute. Tai itse asiassa jopa liiallinen inspiraatio. Uusia tarinoita on mielessä niin paljon, etten osaa päättää ja keskittyä vain yhteen mitä lähteä huolella toteuttamaan. Ikävöin ihan mielettömästi kirjoittamista ja sitä flowta, joka parhaina kirjoituspäivinä valtasi koko kehon. Ikävöin ylipäätään luomista. Se tuntuu olevan niin hemmetin hankalaa ja raskasta suorituskeskeisen yhteisön paineen alla.

Päiväkirja on silti yhä must. Se on paras paikka kirjoittaa ylös absurdeja fiiliksiä tai vaikka vaan päivän tapahtumia. Joka tapauksessa jotain sellaista, mikä on vain saatava pois mielestä ja mustana valkoiselle. Bloggaaminen tuntuu tällä hetkellä myös oikealta jutulta. Se on luomista, mutta jollain tasolla helpompaa ja keveämpää kuin novellien kirjoittaminen. Ja myös mustaa valkoisella.

Ihan mahtavaa olisi joskus kirjoittaa oma kirja. Tai käsikirjoitus. Ei nyt ehkä tässä ihan lähiaikoina, koska oon vielä aivan ruosteessa, mutta ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

42: the yearning for adventures in faraway countries

Mulla on ollut New Yorkista paluusta lähtien ihan järjetön m a t k a k u u m e. Satunnaisesti enemmän tai vähemmän, mutta yleensä enemmän. Ihan millainen matka tahansa kävisi. Viikon pakettimatka etelään tai kahden kuukauden patikointi etelä-Aasiassa. Moni varmaan pystyy samaistumaan tähän tunteeseen?

Mä oon matkustellut tosi paljon elämässäni. Kaikilla mantereilla paitsi Aasiassa ja Afrikassa. Matkojen pituudet on vaihdelleet alle viikosta muutamaan kuukauteen. Mulle ainakin käy niin, että mitä enemmän näen ja varsinkin mitä enemmän koen, sitä enemmän haluan lisää. Ja New York sattui olemaan sellainen kokemus, mikä koukutti elämäntyyliin vieraassa maassa vieraassa kaupungissa vieraiden ihmisten kanssa – haluan lisää.

Matkustamisessa on vaan sitä jotain! Vieraan maan lentokentän ulko-ovista astuminen on yksi parhaista fiiliksistä mitä tiedän! Uusi maa tuoksuu aina erilaiselta. Ilma tuntuu erilaiselta iholla. Ilmassa on sellaista jännitystä ja innostusta mikä suorastaan pakahduttaa kun taksimatkalla hotellille katselee maisemia ikkunasta ja vaan hymyilee, koska kaikki on ihanalla tavalla erilaista.

Muistan yhäkin elävästi muutama kertaa, muun muassa vuosi sitten Meksikossa kun pitkän lentomatkan ja erityisen pomppivan taksimatkan jälkeen saavuttiin hotellille aivan Tyynenmeren rantaan kirjaimellisesti paratiisilta näyttävään paikkaan. Ilma oli about kolmekymmentä astetta plussaa ja tuntui niin hyvältä saada auringonsäteitä iholle Suomen talven jälkeen. Mutta elävimmin muistan sen tunteen kun vain yksinkertaisesti jämähdin paikoilleni keskelle majapaikan pihaa ja vain tuijotin suu auki ympärilleni uskomatta silmiäni. Niin upeeta.

Suomi on ihana. Suomi on koti. Mutta Suomi on ainakin mun mielestä tietyllä tavalla tosi nähty. En pysty melkein pysymään paikoillani, koska osaan aavistella ja joissain määrin jopa tiedän mitä kaikkea mahtavuuksia löytyy ihan eri osista maapalloa.

Top kolme matkaa?

1. New York 2014, aikamoinen yllätys varmasti kaikesta hehkutuksesta päätellen am I right XD
2. Pariisi 2012, puolentoistaviikon kouluretki. Pariisi on aina ollut mulle se the kaupunki jostain kumman syystä, ja kun viimein pääsin sinne ensimmäistä kertaa ja vielä ihan parhaan porukan kanssa niin voitte vaan arvata oliko matka ikimuistoisin ikinä!
3. Australia 2006, kolmen viikon elämysmatka perheen kanssa etelärannikolla autolla kierrellen. Tähän ei muita perusteluja vaadita kuin että Australia daa!

Okei, tän ois pitänyt olla enemmänkin jotain sellaista kuin top kymmenen matkaa tai enemmän. Koska kyllä jokainen matka on ollut omalla tavallaan listansa ykkönen. Reissussa ei mun mielestä yksinkertaisesti voi olla kauheeta ellei nyt satu olemaan esimerkiksi riidoissa matkaseuralaisten kanssa koko reissua tai tule ryöstetyksi ynnä muita kamaluuksia.

Jos mä niin kovasti haluan lähteä niin miksen sitten istu jo lentokoneessa? No, tällä hetkellä se ei vain oo niin yksinkertaista, koska haluan lukea ja keskittyä nyt keväällä pääsykokeisiin. Se on itse asiassa aika ristiriitaista, koska en ole vielä ihan varma kumpaa haluaisin tehdä enemmän seuraavana vuonna opiskella vai matkustaa. Kuten aikaisemmissa postauksissakin mainittua, oon myös aloittanut juuri uudessa työpaikassa enkä kehtaisi lähteä sieltä yhtä nopeasti kuin oon sinne mennytkin. Ja kolmantena raha olisi aika jees matkan teossa ja sitä mulla ei ole nyt ihan hirveästi ylimääräistä. Kesälle mulla on kyllä jo eräänlainen matkasuunnitelma, samoin syksylle ja ensi talvelle varsinkin jos opiskelupaikkaa ei tänäkään vuonna irtoaisi. Niistä kuitenkin lisää sitten kun aihe tulee ajankohtaiseksi :)

Mä oon ollut elämässäni maailman onnekkain sen suhteen, että oon päässyt matkustelemaan niin paljon koko pienen ikäni. Jos en olisi matkustellut näin paljoa, tuskin osaisin edes kaivata reissaamista. Olisin tyytyväinen Suomeen ja elämään täällä, niin sanotusti "tietämättä paremmasta". Tai ei kaikkien kohdalla paremmasta, mutta nyt kun on henkilökohtaisesti nähnyt millaista tuolla muualla on, ei Suomeen jämähtäminen yksinkertaisesti mulle riitä. Tai sitten päinvastoin: jos en olisi koskaan käynyt ulkomailla, saattaisin vielä satakertaa enemmän odottaa mahdollisuutta ensimmäiseen reissuun!

Kuka muu rakastaa matkustamista? <3
Onko siellä ruudun toisella puolella ketään onnekasta lähdössä reissuun? Jos on, maailman huikeinta matkaa!!

"what if 2015 turns out to be the year you meet the person that changes your life?"

Mulle kuuluu tänään ihan hyvää. Kaverit, hyvä musa ja tulevaisuuden suunnitelmat hymyilyttää. Oon ollut nyt uudessa työpaikassa kohta kolme viikkoa ja siellä on mukavaa! Ainoa vaan, että oon aina työpäivien jälkeen fyysisesti ihan kuitti, joskus myös henkisesti. Siksi blogikin on hieman hiljainen tällä hetkellä, koska kaikki ylimääräinen energia menee akkujen lataamiseen seuraavaa työpäivää/muuta tärkeää menoa varten. Mutta mä uskon, että seuraavan parin viikon aikana mä tuun tottumaan tohon duunitahtiin koko ajan paremmin ja paremmin plus kevätaurinkokin rupeaa pikku hiljaa kurkkimaan pilvien takaa ja antamaan ekstravirtaa, joten fingers crossed :-)


Kivoja asioita lähiaikoina on ollut

≠ inspiraatio
≠ kuohari
≠ yllätys-ykseilyt ihmisten kanssa
≠ yksi ihminen New Yorkissa
≠ James Bay
≠ aurinko, punaiset auringonnousut ja punertavat auringonlaskut
≠ kehut
≠ playstation 4
≠ en oo yli kymmeneen vuoteen syönyt banaania (koska en oo muka tykännyt siitä) ja nyt rupesin uudestaan syömään ja VOI RAKKAUS!! Mitä ihmettä oonkaan ajatellut kaikki nää vuodet
≠ verigreipit, ne on kans kivoja
≠ valokuvaaminen
≠ nukkuva kissa kainalossa <3


Tsemppiä kaikille talven viimisille viikoille, kyllä me näistä selvitään!
Loppuun mainio elämänneuvo

                                                                                                                 (kuva weheartit)

"but fake happiness is still the worst sadness"

Tiedättekö sen tunteen kun ootte ylpeitä siitä, että pääsitte edes ylös sängystä tänä aamuna.
Nukkuu viisitoista tuntia eikä muutu silti pirteämmäksi millään.
Kaikki tärkeä valuu toimettomuuden vuoksi hukkaan.
Yksin on melkein pakko saada olla.
Päässä on ainakin tämmöinen pino asioita mitä pitäisi tehdä, ja tekee jopa mieli tehdä ne asiat, mutta kroppa ei tottele. On niin kuin lamaantunut.

Mä haluaisin olla yhtä iloisuutta! Vaikka kesä olisikin jo tosi kiva ja piristyttävä, tuolla ulkona on silti mun mielestä ollut nyt parina päivänä tosi kaunista. Sillä tavalla kaunista, että tekisi mieli mennä rakentamaan lumilinnoja tai tekemään lumienkeleitä. Toi lumi on kuin puuteria. Villasukat ja muhkea viltti omassa sängyssä voittaa silti. Eikä se iloisuuden haluaminen riitä jos ei oo sitä oikeasti.

En mä silti ole ollut ihan täyttä pelkkää rappiota ja saamattomuutta. Aloitin uuden duunin viikko sitten ja tykkään siitä tosi paljon. Pari kertaa on pitänyt herätä puoli viideltä aamulla, mutta se on ollut ihan hauskaa. Ainakin pakosta joutuu kiskomaan itsensä ylös sängystä ennen puolta päivää. Arki kuluu kivan sutjakkaasti silloin kun siinä on rutiinia.

Mä en tiedä onko tää kaamosmasennusta. Monet "oireet" viittaa siihen. Toisaalta, eikö kaamosaika ala pian olla jo lopuillaan, tuollahan tulee valoisampaa päivä päivältä.

Joka tapauksessa tää Kuvalehden artikkeli herätti suurta kiinnostusta.

En tiedä pitäisikö tässä potkia itseään lujemmin persuksille vai kumota kokonainen purkillinen D-vitamiinia päivässä. Alan ihan tosissaan kyllästyä tähän melankoliaan, mutta ehkä yritän vast edes tietoisesti taistella enemmän sitä vastaan. Pukea muutakin kuin nuhjuiset legginssit ja ison teepaidan, maalata kasvoille muutakin kuin huulirasvaa ja tehdä muutakin kuin lukea kirjoja ja katsoa Netflixiä - ahneesti.

Mennään kliseisesti päivä kerrallaan.
Pus <3