ei niin hyvä päivä

Haluaisin olla hyvä. Tarpeeksi hyvä, tarpeeksi kaunis, tarpeeksi ihana.
Haluaisin kirjoittaa romaanin kauniista kolmiodraamasta ja elämää suuremmista kysymyksistä.
Haluaisin viettää koko päivän jääkaappirunouden parissa ja syödä purkin pappagallon pistaasijäätelöä.
Se on kallista!

Haluaisin tuntea useammin, että olo on hyvä. Eikun vielä parempi. Sellainen tiiättekö, kun tekisi vaan mieli huutaa onnesta, halia ihmisiä ja lahjoittaa tuhat euroa hyväntekeväisyyteen.

Oon kyllästynyt ihmismieleen. Aina kun se taipuu parempaan suuntaan, on jostain syystä pakko ottaa takapakkia. A i n a. Miksei saa olla tasaisen onnellinen?

Tänään mä olen ruma. Heikko. Mitätön. Huomisesta ei voi tietää, mutten jaksaisi enää arvailla.

Arki tappaa mun luovuuden.
Mä olen koko ajan väsynyt. Musta on puristettu jok'ikinen pisara. Miten kukaan voi kuvitella aliravitun mielen tuottavan yhtään mitään kaunista.

Miksen ole se tyttö, joka ajattelee että ihan sama olenko mä tarpeeksi hyvä jos olen OMASTA MIELESTÄ riittävä.

Tänään mä myönnän sen, tänään mä tarviin inspiraatiota elämään.

Ja mä tiedän, että tää on vaan tää yksi huono päivä. Yksi raskas päivä. Päivä, jolloin stressaan kaikista pikkuasioista, katselen lasittuneena bussin ikkunasta ja yritän tihrustaa itkua (huom yritän, tyhjä turtuneisuus estää sen).

Vielä mä löydän paikkani maailmasta. Se vain saattaa kestää hetken ja olla kivikkoisempi kuin sillä toisella.
Me vain eletään täällä, ei sen vakavampaa, eletään itseämme varten ja siitä pitäisi ottaa kaikki irti. Ihmiselämä on liian lyhyt huonoihin päiviin. Anna mulle aurinkoa ja rakkautta.

Kaikille teille, jotka saatatte tunnistaa itsenne tästä tekstistä: paljon tsemppiä ja jaksamista, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että huominen on lähes aina parempi!
P U S <333

"i'm not a politician, i'm a Queen"

                                                                      – farkkutakki/junkyard.fi  mekko/American Apparel  kengät/H&M  arskat/Ninja –


Elämä on mukavaa aina silloin tällöin. Enemmän kuin mukavaa! Varsinkin silloin kun siihen sisältyy parhaita ystäviä, vodkaa ja hämmentävän hyvää halpaa kuoharia! Tai silloin kun huomaa istuneensa melkein viikon sisällä maalaamassa ja kirjoittamassa, kirjaimellisesti purkamassa sydäntään paperille. Tai silloin kun saa yllätyksenä hieman ylimääräistä rahaa ja kuluttaa sen kaiken uusiin söpöihin turhiin asioihin. Tai silloin kun tajuaa selaavansa kalenteriaan, ja kaikkien niiden stressiasioiden ja paineiden alta löytyy paljonpaljon kivaakin ohjelmaa! Esimerkiksi hirveästi lisää kavereiden näkemistä, uutta tatuointia, protuilua, keväthengailua ja vappu!

Elämä oli tosi mukavaa tuolla tietyllä kuvaushetkellä viime lauantaina. Muun muassa äsken listaamieni asioiden takia ja monen muunkin! Vielä kun jaksaisi rutistaa pääsykokeita varten pari kuukautta. Niin sitten aletaan olla hetkellisesti voiton puolella!

Palailen pian muidenkin kuin kuulumispostausten parissa. Siihen asti P U S <3

maailman paras aamiainen

Mä en ole aamiaisihminen. Ensinnäkin, aamiaisvaihtoehdot on mun mielestä olleet aina kauhean tylsiä: paahtoleipää, jugurttia tai muroja. Missä ovat ranskalaiset croissantit, pekoni ja amerikkalaiset pannukakut? Toiseksi mun kroppa ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään heti kuudelta aamulla muuta kuin hyvällä tuurilla lasillisen vettä.

Silloin kun on kuitenkin oikeesti aikaa väsätä hyvä aamiainen ja vaihtoehdot ovat tosiaan muutakin kuin murot tai paahtoleipä, mä olen paras aamupalaihminen johon tuut koskaan törmäämään! Rakastan rauhallista brunssittelua hyvän lehden ja musan parissa, ja rakastan yli kaiken hyvää aamiaisruokaa. JA NYT musta tuntuu, että oon löytänyt yhden aamupalan parhaimmistoa, jonka ykköspaikkaa ei niin helpolla syrjäytetäkään, nimittäin 

                                      

banaanikookosletut 

Tää resepti on äärimmäisen simppeli ja itse asiassa ihan terveellinenkin. Oon kokannut näitä lähinnä kiireettöminä aamuina, koska taikinan vääntäminen ja paistaminen vievät sen oman aikansa verrattuna esimerkiksi leivän voitelemiseen. Mutta maksimissaan puoli tuntia tähän tuhlaa aikaansa, mikä kyllä palkitaan lättyjä syödessä – niiiiin hyviä mä voin luvata!


n. 8-10 kpl lättyjä

2 kpl        banskuja
4 kpl        munia
4 rkl        vehnäjauhoja
5-6 rkl     kookoshiutaleita

Kuori ja muussaa banaanit haarukalla kulhossa niin, että mössö näyttää lähinnä vauvanruoalta. Lisää joukkoon kananmunat. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kookoshiutaleet. Kuivien aineiden määrät on vähän niin ja näin, itse tykkään lisätä jauhoa ihan "noinkin paljon" sillä jauho pitää rakenteen heti paremmin pannulla koossa. Kookosta voi toki laittaa enemmänkin tai päin vastoin vähemmän riippuen ihan siitä kuinka suuri kookoksen ystävä on!

Kookoshiutaleet saattaa tehdä lätyistä ehkä hieman kuivia varsinkin jos niitä on paljon. Oon miettinyt jonkin verran hiutaleiden korvaamista kookosmaidolla, mutta se tarkoittaisi automaattisesti myös suurempaa kuiva-ainemäärää. Jos ryhdyn soveltamaan reseptiä kookosmaidolla lupaan raportoida tulokset tähän postaukseen!

Kasaa lättyjen päälle marjoja, lisää banaania, siirappia, itse asiassa melkein mitä tahansa ja herkullinen makunautinto on taattu! :-)

Pitääpi taas mahdollisimman pian varata jollekin aamulle aikaa näitten tekoon. Tää kuluva ja seuraava viikko on niin sekuntiaikataulua, että lättyenergiaa tarvitaan enemmän kuin koskaan! *pune-emoji*

mun sydämessä on aurinko

                                                                            —  farkkuhaalari/Cubus  raitapaita/bikbok  kukkapanta/Claire's  —

Nämä kuvat käytiin napsimassa viime viikolla yhtenä lämpimimmistä päivistä Turun jokirannassa rakkaan Allun kanssa. Päivä oli kaikin puolin aika täydellinen: aurinko paistoi täydeltä terältä ja sen laskettua vaan syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin parasta tv-ohjelmaa ikinä: The Walking Deadia. Muutenkin koko viime viikon mun mielialan valtasi puhdas iloisuus ja huolettomuus ja tietynlainen hartaus kaikesta enkä voi kiittää siitä mitään muuta kuin aurinkoa. Varmaan aika tavanomaista sanoa, että aurinko tekee mun mielialalle ihmeitä, mutta se on totta! Nyt aurinko on selkeesti mennyt piiloon ja sen tilalla taivas möllöttää joko pilvien peitossa tai sateisena ja kylmänä. Noh, onneksi sain ihmettyä auringosta varastoon ainakin jonkin verran energiaa tulevia viikkoja varten!

Mun elämään on viime viikkoina auringon ja huolettomuuden lisäksi kuulunut ihan superin 64-osaisen sarjan parissa päivässä putkeen katsomista. Harvinaisen paljon "yksittelyjä" ihmisten kanssa ja siinä samalla pikkasen Scrabblea. Listojen kirjoittelua ja asioiden yliviivaamista, samalla myös kalenterin täyttöä ja järkytystä siitä faktasta, että IHAN KOHTA ON JO HUHTIKUU! Matkoista haaveilua. Pelleilyä työkamujen kanssa. Protufiilistelyä, musafiilistelyä. Ihastumista. Uuden tatuointiajan varaamista! Tulevaisuuden pelkoa ja odottelua yhtä aikaa. Oon myös fiilistellyt tosi paljon sitä faktaa kuinka ihania ystäviä mulla on! <3

Tää on hassua miten mieliala ja mielen valtaavat asiat vaihtelee niin hurjaa vauhtia. Mutta niin, enpä ainakaan valita tästä kivasta olosta vaan päin vastoin yritän nauttia siitä täysin siemauksin!

Positiivisia fiboja teille kaikille kivoille ihmisille!

kerro kerro kuvastin - kuka minä olen ja minne minä menen?

Äh. Mun on pakko palata toisen postauksen parissa asiaan, mistä yritin puhua viimeisimmässä postauksessa. Painosanalla yritin, mutta näin jälkeenpäin katsottuna mun mielestä siitä tuli lähinnä tosi epäselvää ja epävarmaa haparointia.

Yritin siis puhua tulevaisuudesta. Vähän. Tulevaisuudesta koulutuksen näkökulmasta. Siitä, miten kohta alkaa jokavuotinen yhteishaku- ja pääsykoestressi. Ellei se stressi ole jo nyt pikkaisen päällä. Yritin puhua myös kiireestä. Siitä miten kiire ärsyttää ja ainakin mun tapauksessa yleensä pilaa kaikki mahdollisuudet ja suunnitelmat enemmän kuin antaa lisäbuustia. Kauhea kiire päättää mikä olla isona. Kauheat paineet valita jokin yleisesti hyväksyttävä paikka kouluttautua johonkin yleisesti hyväksyttävään ammattiin. Kauhea stressi päästä sisään siihen kouluun ja pysyä siellä loppuun asti, jaksaa sitä valitsemaansa polkua elämän hamaan tappiin asti.

Ehkä mä olen ainoa, joka tekee tästä näin ison numeron. Toisaalta, mulla on päiviä jolloin teen tästä todellakin näin ison numeron ja joskus päiviä, milloin en jaksa välittää en niin yhtään. Liian usein ajattelen, että mitäköhän mustakin nyt sitten oikeasti tulee. Itse en henkilökohtaisesti jaksaisi ja haluaisi pitää sen asian kanssa niin suurta kiirettä, mutta tuntuu, että koko muu maailmaa haluaa nyt ja heti tietää ja päättää mikä musta tulee. Ymmärrän, että pieni paine tekee ihan hyvää, koska kamalaahan se olisi huomata kymmenen vuoden päästä makaavansa yhä sohvalla tuumaillen, että ehkä sitä tänä keväänä hakisi vaikka roskakuskiksi (ymmärrätte varmaan). Mutta silti.

Unelmaskenaarioni menisi ehkä vähän tähän tapaan, että lähtisin asustelemaan ja hommiin pitkäksi pitkäksi aikaa jonnekin ulkomaille, esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Australiaan, saisin siellä jonkin neronleimauksen elämäni suunnasta ja parhaimmassa tapauksessa jäisin sinne koko loppuelämäkseni. Jos olisi rajattomasti rahaa ja aikaa. Jos sitä ja tätä. Jossittelen välilllä liikaa. L O P E T A.

Tulevaisuus pelottaa. Pelottaa itse asiassa aika helvetistikin. Mitä jos musta ei koskaan tuu mitään? Mitä jos musta ei koskaan tuu mitään hyvää? Mitä jos musta tuleekin jotain, mutta oon todella onneton ja surullinen? Kaikista kamalinta olisi olla pettynyt itseensä - enkö mä tämän parempaan päässyt/enkö mä tämän parempaa ansainnut? Raha ei oo koskaan ollut mulle mitenkään erityisen tärkeää, mutta haluan tulevaisuudessa tuntea oloni pohjimmiltani turvalliseksi.

Tulevaisuudessa on onneksi niin paljon hyvääkin. Loppujen lopuksi sulla on ihan mielettömästi vaihtoehtoja, mistä valita elämälles suuntaa. Ja riippuu ihan itsestä ja omista prioriteeteista mihin suuntaan uskaltaa, haluaa tai pystyy lähtemään. Kuinka monta unelmaa pystyy toteuttamaan, mä ainakin otan tavoitteeksi toteuttaa mahdollisimman monta!

Tulevaisuus vaatii rohkeutta. Rohkeutta luottaa omiin päätöksiin, rohkeutta luottaa ihmisiin ja itse elämään ja siihen, että kaikki kääntyy yleensä aina parhain päin ja virheistä oppii. Mä kaipaan elämääni perusturvallisuutta, mutta haluan pystyä kuolinvuoteellani sanomaan, etten kadu elämästäni mitään. Että tartuin moniin hetkiin ja mahdollisuuksiin enkä kääntänyt selkääni millekään upealle.

Tällaista tänään. Tää teksti on ehkä jopa liian päiväkirjamaista tajunnanvirtaa, mutta mun elämässä tosi iso issue tällä hetkellä ja uskon, että monet pohtii samantyylisiä kysymyksiä näin keväällä ja tässä iässä. Kaikki on onneksi vielä ihan fine. Ehkä musta tulee se roskakuski, mutta kyllä roskakuskitkin pystyy elämään with style!

                                                                                                                   (kuva weheartit)

"stop waiting for things to happen. go out and make them happen"

Ulkopuolisuudentunnetta. Häpeää ja muutama kyynel katumuksen jälkeen. Paljon uusia (mukavia) ihmisiä ja enemmän vanhoihin tuttuihin tutustumista. Yksi parhaista lukemistani kirjoista ikinä ja sen myötä saavillinen haikeutta ja miljoona hiljaista kyyneltä. Kaksi megahyvää biisiä. Pohjaton nälkä, koko ajan. Unelmia. Unelmien murskautumista. Pettymystä. Toivon kipinä. Huono omatunto siitä, etten oo kerennyt nähdä lempparityyppejä vähään aikaan. Kallista tapasruokaa (nojoo, lähinnä mun budjetille) ja yksi hassu kaukaa menneisyydestä. Punastumisia. Sotkua. Stressiä. Niin hemmetisti stressiä! Juuri tätä mulle on kuulunut viimeiset pari viikkoa.

Miksi mua stressattaa näin kamalasti? Uskon itse asiassa, että aika monia varmaan stressaa tällä hetkellä aika paljon. Nimittäin yhteishaku alkaa ensi viikolla. Ennakkotehtäviä ja pääsykoematskuja julkistetaan. Osa ennakkotehtävistä on jo julkistettu, mutta mä oon saanut tehtyä niitä aika huonolla menestyksellä mikä ottaa päähän aina näin jälkeen päin katsottuna. Mua vaan pelottaa, koska ihan pian kaikki ryskäistään samalla kertaa hirveällä paineella päin näköä ja samalla pitäisi silti yrittää selviytyä normaalista elämästä ja töistä, joista en saakaan niin paljon lukulomaa kuin olisi tarpeellista.

Ylipäätään musta tuntuu, että oon hamstrannut ihan liikaa hommia seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Välillä ärsyttää omassa itsessä se kun koskaan ei voi tasapainotella kultaisella keskitiellä vaan aina on pakko vetää ihan täysillä tai ei ollenkaan. Mä en oo muusta huolissani kuin ajasta. Ja jaksamisesta. Kevät on raskasta ja kiireistä aikaa, mutta onneksi en oo yksin kiireessä. Voin lohduttautua sillä, että kaikilla muillakin on paljon duunia. Kesällä voi sitten toivottavasti hetkeksi hengähtää!

Vaikka asiat ei oo niin järjestyksessä kuin ehkä toivoisi olevan, synkistely ei ainkaan auta asiaa, päinvastoin. Pitää muistaa, että vaikka olisi kuinka kiire ja vaikka olisi minkälaisia deadlineja ja aikatauluongelmia, pitää välillä vain hengähtää ja pyhittää vapaapäivä pelkälle Spotifylle, hyvälle ruoalle ja sängyssä loikoilulle vailla sen kummempaa aivotoimintaa. Pitää myös yrittää motivoida itseään sillä faktalla, että vaikka nyt olisi kuinka raskasta ja vaikka kuinka kaikki kaikenmaailman tehtävät ei tuntuisi sen arvoiselta, lopuksi kaikki juurikin ON SEN ARVOISTA.



muutamia piristäviä ja motivoivia juttuja lähitulevaisuudessa

≠ palkkapäivä eli uuden tatuoinnin varaamista!
≠ illanistujaiset työkamujen kanssa
≠ pari hyvää keikkaa
≠ Game of Thronesin uuden kauden alkuun on enää noin kuukausi!
≠ päivien jatkuva piteneminen (ja lämpö!!)
≠ kissaystävät <3
≠ tavallaan juurikin se fakta, että tulevaisuus on vielä niin hämärän peitossa

Löytyykö ruudun takaa paljon muita tänä keväänä kouluun hakevia? Millä tavoin te kestätte stressiä? Mikä auttaa teitä rentoutumaan? Onko ketään muita opettajaksi tai media-alalle hakevia?    :)

Aurinkoista viikkoa! :*

miten selviytyä talvesta

Mä en todellakaan ole mikään talvi-ihminen. Päinvastoin: en tykkää kylmästä, joulussa ei mun mielestä ole mitään erikoista ja kaikkialla on niin hemmetin synkkää, pimeää ja surullista! Nyt alan pikkuhiljaa kuitenkin uskoa, että talvi alkaa olla ohi ja kevät kurkistelee aivan kulman takana. 

Menneen talven inspiroimana päätin kasata asioita, jotka saivat mut parhaiten jaksamaan tämän pohjoisen kammottavan vuodenajan läpi. Netissä kulkee ehkä parhaiten nimellä "x kuukauden suosikit", mutta tämä postaus on enemmänkin "koko talven suosikit". Hyödyllinen lista jos vaikka takatalvi iskee (hope not!)!

Mä olen korviani myöten rakastunut koko ysäri back -trendiin, ja varsinkin tämä nostalginen ala-asteen ykkösasuste on ollut mulla kaulassa melkeenpä 24/7.

Mulla ei oo mitkään maailman rohtuvimmat huulet, mutta satunnaisesti kuivissa tapauksissa Babylips on ollut paras apu. Myös tummat huulet on ollut suurinta huutoa mun talven meikeissä.

Mä ja mun kalpea suomalainen ihoni. Nämä kaksi asiaa on taikoneet edes hieman väriä ja varjoja muuten täysin valkoisille kasvoille. Aurinkopuuteri Rimmelin sävyssä 021 sunlight, poskipuna We Care Iconin sävyssä 1 perfect pink.

Voihan Netflix. Tekisi mieli laskea kuinka monta tuntia oon yhteensä kuluttanut tuon sivuston syövereissä, mutta samalla en kyllä edes taida haluta tietää. Mitkä on teiän lemppari Netflix-sarjoja? (kuva weheartit)

Nämä pallerot, no words needed <3

Kirkasvalolamppu. Miten mä oon ennen pärjännyt ilman tätä? Varsinkin pimeinä aikaisina työaamuina tämä lamppu on osoittaunut luotettavaksi ystäväksi. En tiedä muista kirkasvalolampuista, mutta tämä Philipsin versio on erittäin helppokäyttöinen, kevyt ja näppärä. Herättävän valon kirkkautta saa säädettyä ja herätysääneksi voi valita joko lintuääniä tai radion. On vain sata kertaa mukavampaa herätä rauhassa pikkuhiljaa huoneessa voimistuvaan valoon tai hitaasti voimistuvaan radion ääneen kuin yhtäkkiä päälle rämähtävään herätyskelloon!

Mä rakastan pelejä. Mä rakastan tarinoita. Mä rakastan The Walking Deadia. Tämä peli kiteyttää nuo mun kolme suurta rakkautta yhdeksi täydelliseksi paketiksi. Tämä peli ei ole tyypillistä zombien pilkkomista ja mäiskimistä ympäriinsä, vaan keskittynyt enemmän laadukkaan ja jännittävän juonen kerrontaan, ihmissuhteisiin ja erilaisten vaihtoehtoisten toimintojen kirjoon. Peli ja pelin kulku muokkautuu täysin sen mukaan millaisia valintoja pelaaja itse tekee. Esimerkiksi pelaaja itse päättää kenet hahmon pelastaa zombien kynsistä tai kumman hahmon mukaan lähtee seikkailemaan. Pian on tulossa samalta tekijältä Game of Thronesiin pohjautuva peli enkä malta millään odottaa!

En olisi millään jaksanut talvea ilman kavereita ja hauskoja illanistujaisia! Nauru, viini ja tunnelmallinen valaistus on yksi parhaita puolustuskeinoja kylmää ja harmautta vastaan!

Mikä olisikaan parempi biisi bilettää tai vaan fiilistellä. The 1975 on rakkautta ja etenkin tää biisi oli ja on edelleen rakkautta <3 (kuva weheartit)

Sain siskolta joululahjaksi ihanat lämpöiset ja pörröiset kotioloilutossut. Nämä kuuluvat ehdottomasti pakollisiin talvelta suojautumisen välineisiin!


Se tällä kertaa talvesta, toivottavasti seuraavaa postausta tehdessä paistaisi aurinko ja ulkona tuoksuisi kevät! (näin tänään muuten btw ekaa kertaa tänä vuonna pajunkissoja!) Olisi enemmän kuin kivaa tietää mitä kaikkea teidän talvesta selviytymisen listaan kuuluu? (:

"ken unessa itkee, saa valve-elämässä nauraa ja iloita"

Unet on aina kiinnostaneet mua kovasti. Viime postauksessa kirjoitin tarinoista ja rakkaudestani tarinoita kohtaan. Unet on mun mielestä yhtälailla tarinoita kuin esimerkiksi elokuvatkin. Tykkään nähdä unia. Ainoa vaan, että unet todella harvoin muistaa jälkikäteen tai ainakaan kokonaisina.

Mulle on muutaman kerran käynyt niin, että jonkun todella intensiivisen ja raskaan unen jälkeen seuraava päivä on ollut yhtä mysteeriä. Uni on ollut niin todenomainen, että en melkeinpä erota mikä on tosielämässä totta ja mikä unen luomaa harhaa. Tuommoiset kokemukset on olleet melkeinpä pelottavia, koska siinä alkaa kyseenalaistamaan omaa järjenjuoksua ja pohtii tosissaan onko jokin vähän isompi ruuvi tuolla pääkopassa löysällä ja pahasti.

Painajaiset on asia erikseen. Oon tarpeeksi monta kertaa herännyt painajaisiin itkien tai muuten vaan sydän inhottavasti jyskyttäen enkä kaipaisi niitä ollenkaan elämääni. Valitettavasti, ainakin mun kohdalla, painajaiset on juuri niitä unia mitkä jostain syystä muistan kaikista helpoimmin.

Joka tapauksessa, oli kyse sitten painajaisista tai ihan tavallisista mukavista unista, mä oon noin muutaman viikon innostunut pitämään unipäiväkirjaa. Idea on aina satunnaisesti käynyt mielessä muutaman viime vuoden aikana, mutta nyt päätin vihdoin toteuttaa sen. Mua vain yksinkertaisesti kiinnostaa mitä tuolla mun alitajunnassa tapahtuu aina öisin, ja mikä sen hauskempaa kuin kirjata seikkailut ylös seuraavana aamuna ja ammentaa niistä vaikka inspiraatiota tulevaisuudessa! Ja kuten arvata saattaa, tässä seuraavaksi teille luvassa muutama enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen uni viime viikoilta!

                                                                                                                        (kuva weheartit)


kiipeän polkupyörän kanssa sisään ikkunasta, vaikka ulko-ovi on auki
pyörä on seuraavaksi maagisesti ulkona keskellä katua, kaveri taikoi sen sinne sormia napsauttamalla
keittiössä rupean hourailemaan: ajatus sumenee, päässä pyörii ja korvat soi
semmoinen tosi kuumeinen olo
kaverit kokeilee mun otsaa ja sanoo, että se on tulikuuma
jotain lämmintä valuu mun ylähuulta pitkin
"Rossu sun nenästä tulee verta!"
joka paikka valuu verta ja tuntuu, että kuolen siihen kuumeeseen
haluan kuumemittarin, mutta mittaamisen aikana tilanne rauhoittuu ja mittari näyttää normaalia
rupean itkemään

-

ollaan punaisella kesämökillä ja siellä on paljon kalliota ja nurmikkoa
veteen sukelletaan puiselta huteralta laiturilta
ihastun poikaan, joka tykkää pukeutua tytöksi
ja jostain syystä me kaikki tytöt pukeudutaan pojiksi
ja kaikki suuttuu mulle kun huomaa, että oonkin poika vaikka oikeasti oonkin tyttö
häh?
itken hysteerisesti huutoitkua kalliolla maaten ja muut vain katsoo mua säälivästi
tytöksi pukeutumisesta tykkäävä poika ajaa pakulla pihaan ja vannoo kovaan ääneen ettei koskaan tee sitä enää uudestaan. ja kaikki hurraavat
itken vielä enemmän

-

ihan helvetin iso yökerho, Las Vegasin näköisessä paikassa
tulee mieleen vähän niinkuin Tomorrowland-festarit
paljon uima-altaita, karkkia, alastomia ihmisiä ja strobovaloja
basso jytää täysillä
se yökerho on uusi
istutaan ulkopöytään ja syödään Hershey's suklaata
tajutaan, että kaikki ei oo ihan kohdillaan, koska täältä ei saa mitään väkevää alkoholia
ja mulla on semmoinen perseidenvetofiilis
Paris Hilton istuu meidän pöytään ja häätää meidät tiehensä
mennään kerrosta alemmas vessaan
joku varastaa vessassa mun takin ja karkkipussin sen taskusta
suutun ihan järjettömästi!
mennään taas yksi kerros alemmas
on tosi savuista, kuuma ja pimeetä
ihmisiä on joka puolella
isolla tanssilattialla on mies pienikokoinen aurinko päänsä päällä ja mies alkaa tulittaa sillä meitä
mennään pakoon narikkaan - isoon telttaan keskellä yökerhoa
narikan hinta on "mahdollisimman kolme ja puoli euroa"
narikan pitäjä on blondi isokokoinen vanha ennustaja

-

festarit, PMMP:n viimeinen keikka
mun sisko kuvaa samaan aikaan Espanjan oloisessa maassa jokirannassa sen ylioppilaskuvia
joku jahtaa mua, hiipii varjoissa muttei koskaan hyökkää ja mua pelottaa
kaiken lisäksi on vain kaksikymmentä minuuttia aikaa valmistautua ylioppilasseremoniaan
ja mä juoksentelen jokirannassa. ja festareilla.
poika istuu veneessä keskellä jokea ja aina välillä vene heittää 360 astetta ympäri kunnes poika hukkuu

-

luen jotain kuuluisaa pokkaria, josta on tehty jo elokuva
pokkari kertoo nuoresta pojasta ja äidistä ja isästä jotka ovat aina töissä
mun sisko pakotti lukemaan sen pokkarin
itken ihan järjettömästi
tulee mun aupair-aikana hoitama poika mieleen ja sitä ikävä
vieressäni makaa lehmä ja se mädäntyy ja kuolee
perheen äiti tarjoaa illalliseksi spagettia, mutta se on täynnä pieniä valkoisia matoja


Jos teillä on jotain äärimmäisen hämmentäviä tai sitten ihan vain tuikitavallisen ihania unia mielessä jakakaa ihmeessä kommentteihin!
Hyvää viikonloppua <3

"I had a dream I was dying but I found nobody there and if one last night is all that we've been given let's live it like we care for one last night"

Oon aina pitänyt kirjoittamisesta. Varsinainen palo kirjoittamiseen taisi syttyä, kun yksi parhaista kavereistani ala-asteella kirjoitti tosi paljon ja julkaisi silloin jopa omakustanteisen kirjan. Parasta hupia oli mennä yhdessä koulun jälkeen kyseisen kaverin luo ja kirjoittaa yhdessä kaikenlaisia stooreja maan ja taivaan väliltä.

Mun yksi ehdoton intohimo on tarinat.
Mä pidän kirjoista. Mä enemmän kuin rakastan elokuvia. Melkein jokainen teatteriesitys mitä oon ikinä nähnyt on saanut mut itkemään suurilla tunnelatauksillaan. Mikään ei ole parempaa kuin kuunnella sellaisen ihmisen tarinaa ihan vaikka vaan viimeisimmän viikonlopun riennoista, jos tämä ihminen osaa kertoa tarinansa hyvin.

Yläasteella mukaan tuli fanfiction. Ja näin jälkeenpäin ihanaa, että fanfiction astui mukaan mun elämään. Sen myötä olin aivan hulluna kirjoittamiseen ja sitä myöten kehityin kirjoittajana ihan älyttömästi. Sain foorumeilla rakentavaa ja positiivista palautetta sepustuksistani, joita en olisi sillä hetkellä voinut mistään muualta saada. Mun tuon aikaisen mielenterveydenkin kannalta oli tosi tärkeää saada kirjoittaa. Tossa vaiheessa tarinoista tuli ehkä jopa liikaa mun koko elämä. Halusin mieluummin elää omaa päänsisäistä tarinaa kuin sitä oikeaa elämää. Joidenkin kavereiden kanssa yritimme parhaamme mukaan jopa toteuttaa näitä tarinoita. Kaikki toi oli omalla tavallaan aika pelottavaa, koska useimmiten tarinoiden aiheet ei todellakaan olleet mistään keveimmästä ja iloisimmasta päästä.

Oon huomannut, että saatan yhä uppoutua tarinoihin ehkä hieman liikaa. Itken helposti ja saatan jumittaa jossain leffassa tai kirjassa ja sen luomassa fiiliksessä monta päivää tai viikkoja. Oon muutenkin aika herkkä ja sellainen liikaa ajatteleva tyyppi, joten välillä olisi vaan parempi päästää irti kuin antaa itsensä velloa päiväkausia. Kuulostaako kenestäkään tutulta?

Voisin imeä itteeni tarinoita kellon ympäri. Tarinoiden vastaanottaminen ei oo nykyäänkään mikään ongelma, mutta niiden tuottaminen on alkanut takkuilemaan. Niinkin tylsistä syistä kuin ajan ja inspiraation puute. Tai itse asiassa jopa liiallinen inspiraatio. Uusia tarinoita on mielessä niin paljon, etten osaa päättää ja keskittyä vain yhteen mitä lähteä huolella toteuttamaan. Ikävöin ihan mielettömästi kirjoittamista ja sitä flowta, joka parhaina kirjoituspäivinä valtasi koko kehon. Ikävöin ylipäätään luomista. Se tuntuu olevan niin hemmetin hankalaa ja raskasta suorituskeskeisen yhteisön paineen alla.

Päiväkirja on silti yhä must. Se on paras paikka kirjoittaa ylös absurdeja fiiliksiä tai vaikka vaan päivän tapahtumia. Joka tapauksessa jotain sellaista, mikä on vain saatava pois mielestä ja mustana valkoiselle. Bloggaaminen tuntuu tällä hetkellä myös oikealta jutulta. Se on luomista, mutta jollain tasolla helpompaa ja keveämpää kuin novellien kirjoittaminen. Ja myös mustaa valkoisella.

Ihan mahtavaa olisi joskus kirjoittaa oma kirja. Tai käsikirjoitus. Ei nyt ehkä tässä ihan lähiaikoina, koska oon vielä aivan ruosteessa, mutta ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

42: the yearning for adventures in faraway countries

Mulla on ollut New Yorkista paluusta lähtien ihan järjetön m a t k a k u u m e. Satunnaisesti enemmän tai vähemmän, mutta yleensä enemmän. Ihan millainen matka tahansa kävisi. Viikon pakettimatka etelään tai kahden kuukauden patikointi etelä-Aasiassa. Moni varmaan pystyy samaistumaan tähän tunteeseen?

Mä oon matkustellut tosi paljon elämässäni. Kaikilla mantereilla paitsi Aasiassa ja Afrikassa. Matkojen pituudet on vaihdelleet alle viikosta muutamaan kuukauteen. Mulle ainakin käy niin, että mitä enemmän näen ja varsinkin mitä enemmän koen, sitä enemmän haluan lisää. Ja New York sattui olemaan sellainen kokemus, mikä koukutti elämäntyyliin vieraassa maassa vieraassa kaupungissa vieraiden ihmisten kanssa – haluan lisää.

Matkustamisessa on vaan sitä jotain! Vieraan maan lentokentän ulko-ovista astuminen on yksi parhaista fiiliksistä mitä tiedän! Uusi maa tuoksuu aina erilaiselta. Ilma tuntuu erilaiselta iholla. Ilmassa on sellaista jännitystä ja innostusta mikä suorastaan pakahduttaa kun taksimatkalla hotellille katselee maisemia ikkunasta ja vaan hymyilee, koska kaikki on ihanalla tavalla erilaista.

Muistan yhäkin elävästi muutama kertaa, muun muassa vuosi sitten Meksikossa kun pitkän lentomatkan ja erityisen pomppivan taksimatkan jälkeen saavuttiin hotellille aivan Tyynenmeren rantaan kirjaimellisesti paratiisilta näyttävään paikkaan. Ilma oli about kolmekymmentä astetta plussaa ja tuntui niin hyvältä saada auringonsäteitä iholle Suomen talven jälkeen. Mutta elävimmin muistan sen tunteen kun vain yksinkertaisesti jämähdin paikoilleni keskelle majapaikan pihaa ja vain tuijotin suu auki ympärilleni uskomatta silmiäni. Niin upeeta.

Suomi on ihana. Suomi on koti. Mutta Suomi on ainakin mun mielestä tietyllä tavalla tosi nähty. En pysty melkein pysymään paikoillani, koska osaan aavistella ja joissain määrin jopa tiedän mitä kaikkea mahtavuuksia löytyy ihan eri osista maapalloa.

Top kolme matkaa?

1. New York 2014, aikamoinen yllätys varmasti kaikesta hehkutuksesta päätellen am I right XD
2. Pariisi 2012, puolentoistaviikon kouluretki. Pariisi on aina ollut mulle se the kaupunki jostain kumman syystä, ja kun viimein pääsin sinne ensimmäistä kertaa ja vielä ihan parhaan porukan kanssa niin voitte vaan arvata oliko matka ikimuistoisin ikinä!
3. Australia 2006, kolmen viikon elämysmatka perheen kanssa etelärannikolla autolla kierrellen. Tähän ei muita perusteluja vaadita kuin että Australia daa!

Okei, tän ois pitänyt olla enemmänkin jotain sellaista kuin top kymmenen matkaa tai enemmän. Koska kyllä jokainen matka on ollut omalla tavallaan listansa ykkönen. Reissussa ei mun mielestä yksinkertaisesti voi olla kauheeta ellei nyt satu olemaan esimerkiksi riidoissa matkaseuralaisten kanssa koko reissua tai tule ryöstetyksi ynnä muita kamaluuksia.

Jos mä niin kovasti haluan lähteä niin miksen sitten istu jo lentokoneessa? No, tällä hetkellä se ei vain oo niin yksinkertaista, koska haluan lukea ja keskittyä nyt keväällä pääsykokeisiin. Se on itse asiassa aika ristiriitaista, koska en ole vielä ihan varma kumpaa haluaisin tehdä enemmän seuraavana vuonna opiskella vai matkustaa. Kuten aikaisemmissa postauksissakin mainittua, oon myös aloittanut juuri uudessa työpaikassa enkä kehtaisi lähteä sieltä yhtä nopeasti kuin oon sinne mennytkin. Ja kolmantena raha olisi aika jees matkan teossa ja sitä mulla ei ole nyt ihan hirveästi ylimääräistä. Kesälle mulla on kyllä jo eräänlainen matkasuunnitelma, samoin syksylle ja ensi talvelle varsinkin jos opiskelupaikkaa ei tänäkään vuonna irtoaisi. Niistä kuitenkin lisää sitten kun aihe tulee ajankohtaiseksi :)

Mä oon ollut elämässäni maailman onnekkain sen suhteen, että oon päässyt matkustelemaan niin paljon koko pienen ikäni. Jos en olisi matkustellut näin paljoa, tuskin osaisin edes kaivata reissaamista. Olisin tyytyväinen Suomeen ja elämään täällä, niin sanotusti "tietämättä paremmasta". Tai ei kaikkien kohdalla paremmasta, mutta nyt kun on henkilökohtaisesti nähnyt millaista tuolla muualla on, ei Suomeen jämähtäminen yksinkertaisesti mulle riitä. Tai sitten päinvastoin: jos en olisi koskaan käynyt ulkomailla, saattaisin vielä satakertaa enemmän odottaa mahdollisuutta ensimmäiseen reissuun!

Kuka muu rakastaa matkustamista? <3
Onko siellä ruudun toisella puolella ketään onnekasta lähdössä reissuun? Jos on, maailman huikeinta matkaa!!