31 lokakuuta 2014

148: the desire to touch him/her. right now. just because.











Vaikka se kesti vain hetken
Olimme ikuisia siinä ajassa
Joka oli meille annettu










Mulla on ollut tosi kivaa oikeastaan tämän koko viikon ja erityisesti pari viimeistä päivää, joilta nämä satunnaiset kuvatkin on. Oon ravannut ihan hirveästi ympäri kaupunkia hoitamassa asioita ja tapaamassa ihmisiä. Keskiviikkonailtana oli esimerkiksi tapahtuma nimeltä "Finnish meetup", jossa suomalaiset ja suomenmieliset ympäri New Yorkia kerääntyivät samaan ravintolaan tutustumaan ja turisemaan. Ilta oli tosi mukava ja parani loppua kohden, kotiin raahauduin vasta kolmen maissa aamulla.

Halloween on huomenna! Oon aivan super innoissani, sillä rakastan pukeutumista, karkkia ja juhlaa näin yleisesti. Plus olen ymmärtänyt, että jenkit todellakin osaavat juhlia halloweenia JOTEN! Toiseksi viimeinen kuva on sneak peak mun huomisesta halloweenasusta stay tuned!

Vaikka on ollut tosi ihanaa ja mukavaa, tänään ja nyt varsinkin illalla sellainen melankolinen fiilis on onnistunut häiritsemään mun rentoutumista. Lähinnä mulla on vain tosi kova ikävä tärkeitä ihmisiä ja se saa vähän surumieliseksi. Suurkaupunki osaa tehdä tosi yksinäiseksi, vaikka se kuulostaakin maailman ironisimmalta. New York on kaiken ihanuutensa ohella samalla kiireinen, itsekäs ja yksinkertaisesti kova. Samalla sweetheart ja samalla asshole. Nojaa, elämä on.

Voisin kuunnella hetken lempi soittolistaa ja mennä sitten ihan vain nukkumaan, että jaksaa viikonloppuna. KAIKILLE OIKEIN MEGAHUBAA HALLOWEENIA!! Muistakaa syödä paljon karkkia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti