11 helmikuuta 2015

"what if 2015 turns out to be the year you meet the person that changes your life?"




Mulle kuuluu tänään ihan hyvää. Kaverit, hyvä musa ja tulevaisuuden suunnitelmat hymyilyttää. Oon ollut nyt uudessa työpaikassa kohta kolme viikkoa ja siellä on mukavaa! Ainoa vaan, että oon aina työpäivien jälkeen fyysisesti ihan kuitti, joskus myös henkisesti. Siksi blogikin on hieman hiljainen tällä hetkellä, koska kaikki ylimääräinen energia menee akkujen lataamiseen seuraavaa työpäivää/muuta tärkeää menoa varten. Mutta mä uskon, että seuraavan parin viikon aikana mä tuun tottumaan tohon duunitahtiin koko ajan paremmin ja paremmin plus kevätaurinkokin rupeaa pikku hiljaa kurkkimaan pilvien takaa ja antamaan ekstravirtaa, joten fingers crossed :-)


Kivoja asioita lähiaikoina on ollut

≠ inspiraatio
≠ kuohari
≠ yllätys-ykseilyt ihmisten kanssa
≠ yksi ihminen New Yorkissa
≠ James Bay
≠ aurinko, punaiset auringonnousut ja punertavat auringonlaskut
≠ kehut
≠ playstation 4
≠ en oo yli kymmeneen vuoteen syönyt banaania (koska en oo muka tykännyt siitä) ja nyt rupesin uudestaan syömään ja VOI RAKKAUS!! Mitä ihmettä oonkaan ajatellut kaikki nää vuodet
≠ verigreipit, ne on kans kivoja
≠ valokuvaaminen
≠ nukkuva kissa kainalossa <3


Tsemppiä kaikille talven viimisille viikoille, kyllä me näistä selvitään!
Loppuun mainio elämänneuvo


                                                                                                                 (kuva weheartit)

2 kommenttia: